Rockama tuli allekirjoittaneelle tutuksi Henkan jameissa syksyllä 2009. Muutaman biisin kuultuamme päätimme Hannun kanssa kysyä yhtyettä avajaistapahtumaan esiintymään. Siitä on nyt puolisen vuotta, ja Rockamalle on tapahtunut kaikenlaista sen jälkeen...


Mikä on Rockama?

Rockama on tiukkaa rock-musiikkia soittava trio. Bändiin kuuluvat Olli Kananen (laulu, basso) , Simo Tenhunen (rummut) ja Juha Heikkinen (kitara, laulu). Bändin syntyhistoria sijoittuu vuoteen 2007, jolloin Juhan ja Ollin aiempi bändi oli hajonnut ja Simo tuli mukaan jammailemaan. Kaikki ovat hyviä kavereita jo lapsuudesta saakka.

Miten kuvailisit bändiä musiikkityyliä? Mitkä bändit ovat olleet teille ”esikuvia”?

Musiikkityyliä on vaikea määritellä, mutta melodinen/rosoinen rock voisi olla sinne päin.
Kaikilla suurimpana innoittajana on tominut Iron Maiden jo ala-asteelta lähtien. Nykyään paljon muitakin, kuten Pink Floyd, Pearl Jam, Apulanta, Muse, Ac/Dc jne..


Sanoja suomeksi

Minkälaisia tarinoita biiseissä kerrotaan?

Tarinat kertovat elämästä. Esim kappaleen Polvesta polveen sanat kertovat vanhempien tekemistä virheistä, jotka nuorempi sukupolvi kuitenkin toistaa.

Kuka tekee sanoitukset ja mistä saatte ideoita?

Simo kirjoittaa ison osan sanoista ja ideat tulevat elämästä ja jotkut piisit lähtevät rakentumaan pienistä sanaleikeistä.

Miten/miksi päädyitte tekemään biisejä suomenkielellä?

Samankaltaisia suomeksi laulavia bändejä ei juurikaan ole ja haluttiin, että kuulijat miettisivät mitä kappaleissa kerrotaan ettei ole vain englanninkielistä sanahelinää. Sanat ovat oleellinen osa meidän musiikkia.



Nimi:
Ikä:
Lempiväri:
Lempiaine koulussa:
Lempiruoka:
Lempielokuva:

Lempibändi:

Olli
19
Punainen
Liikunta
Kotiruoka
Jafarin Paluu

Iron Maiden

Simo
20
sininen/musta
Liikunta
makaronilaatikko
Pelkoa ja inhoa
Las Vegasissa
Pink Floyd

Juha
21
sininen
Liikunta
Lasagne
Kivenpyörittäjän kylä

Iron Maiden

Keikkoja ja kisoja

Olette viimeisen vuoden aikana soittaneet aika paljon keikkoja, mm. Iisalmessa. Tuliko yllätyksenä että vaikka olette aika nuori bändi, olette päässeet esiintymään aika paljon?

Kyllä ja ei. Keikkojen määrä ei sinänsä tullut yllätyksenä, koska olemme tehneet todella paljon töitä keikkojen hankkimiseksi. Toisaalta esim. Henry's pubiin soittamaan pääsy tuli yllättävän nopeasti ( 3kk aktiivisen keikkailun aloittamisen jälkeen ).

Kaupungin bändikisassa tuli voitto, ja samana iltana teillä keikka Rockissa. Minkälainen lauantai-ilta oli?

Kiireinen. Yritimme nollata bändikisan voittofiilikset keikan ajaksi, ettei missään nimessä oltaisi "takki auki". Keikan jälkeen juhlimme bändikisan voittoa ja onnistunutta keikkaa.

- - - -

Tulevaisuudensuunnitelmia

Missä haluaisitte ehdottomasti päästä soittamaan?

Tämänhetkinen tavoite on päästä Rock-Cockiin. Myöhemmin muut suuret festarit ja klubit.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelma Rockamalla on? Onko suunnitelmissa julkaista jotain lähiaikoina?

Vetää tämän vuoden aikana vähintään 50 keikkaa, julkaista oma levy / demolevy, tarjota sitä levy-yhtiöille. Tulevaisuudessa nousta tavalla tai toisella kansallisella tasolla tunnetuksi bändiksi.

Missä Rockama on mahdollista nähdä keväällä?

Huhtikuussa mm. Kulttuuriareena 44:ssa, Henrys Pubissa, Lapinlahdella Pitäjäntuvalla, Toukokuussa Grand Virtasessa.

Mikä on tämän kesän kesähitti?

Emme tähtää kesähitteihin. Se jääköön kuulijoiden päätettäväksi.

Linkit

Rockaman kotisivut
Rockama @ Mikseri
Rockama @ Facebook


Haastattelu taru(at)savopop.net